Ystäväni kuvasi minusta tänään valmistujaiskuvia, koska no valmistun viikon päästä. Onneksi tänään oli kaunis ilma ja vieläpä lämmintä. Tässä on muutama lempparikuvani. Niistä, jotka olen jaksanut muokata.
lauantai 19. toukokuuta 2012
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Hamami
Tänään Roihuvuoren kisikkapuistossa järjestettiin Hamami. Vaikka ei ne kirsikat ihan vielä oikeasti kukkineetkaan.
tiistai 8. toukokuuta 2012
Tahdotko suudella kaulaani porttikäytävässä?
Todella myöhäisiä kuvia Vapusta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. En tiedä kuinka hyvin asuni näkyy, mutta sydänaurinkolasit olivatkin se pääpointti tässä.
Luulen,että tämä outo ilmeeni johtuu siitä, että alan vihdoin tajuamaan,että minähän lähden noin kolmen viikon päästä Kanadaan. Yli kuukaudeksi. Yksin. Mieleni alkaa täyttyä hermostuneisuudesta ja suurin ongelma on, mitä ihmettä minä pakkaan sinne mukaan? Miten voin tietää mihin haluan pukeutua yli kuukauden päästä ja vielä Kanadassa? Tällä hetkellä tämä on elämäni suurimpia pulmia. Hyvänä kakkosena tulee työpaikan erimielisyydet toimintatavoissa. No joskus elämä vain on. Mutta kumpa kolme viikkoa kuluisi nopeasti tai hitaasti. Olen samaan aikaan todella innoissani ja todella kauhuissani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)