maanantai 2. tammikuuta 2012

Vuoden 2011 muistelua

Uuden vuoden kunniaksi ajattelin tehdä tällaisen vuosi muistelun, joka on ollut monessa blogissa ja muissakin yhteyksissä. Kun kaikki muut, niin minäkin!

IHMISSUHTEET

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Kyllä olen saanut uusia ystäviä tänä vuonna.

2. Oletko tehnyt tänä vuonna jotain, mitä et ole ennen tehnyt? 
Olen, esimerkiksi matkustanut yksin Englantiin. Se oli aika jännittävää.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Olen, alkuvuonna.

4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Ensimmäisenä minulla tulee mieleen maailman kamalin kesä, mitä vaan voi olla. Mutta myös se, että tajusin miten ihania ystäviä minulla oikeasti onkaan.

5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En, kai.. En ainakaan tietääkseni.



MINÄ

1. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Olen muuttunut! Olen muuttunut aika suurestikin!

2. Oletko lihonut?
Vuoden aikana olen laihtunut ja lihonnut, mutta olen kai tällä hetkellä normaaleissa mitoissani, kai?

3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En. En ole koskaan saanut porttikieltoa, enkä oikein usko saavanikaan tai silloin minun pitäisi todella kilahtaa ja kunnolla.

4. Oletko ollut yksin elokuvissa tämän vuoden aikana?
En tainnut olla. Olin kyllä katsomassa yhtä keikkaa yksin.

5. Oletko ottanut tatuointia / lävistystä vuoden aikana?
En ole ottanut.




RANDOM

1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Hmmmm, eräs ulkomaalainen mies.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En tainnut luvata  mitään viime vuonna. Tänä vuonna lupaan itselleni, että tämä vuosi on edeltäjäänsä miljoonasti parempi ja että elän tässä ja nyt. En eilisessä, enkä huomisessa.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Muutama kaveri kyllä, mutta ei kukaan todella läheinen.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei, onneksi.

5. Missä maissa kävit?
Englannissa, Virossa.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2012, joka ei onnistunut vuonna 2011?
Monimutkattomamman suhtautumis tavan elämään. Ja kuten aiemmin jo vihjasin, haluan taidon elää tässä hetkessä, nauttia nykyhetkestä. Siihen me voimme vaikuttaa ja tehdä siitä sellaisen kuin haluamme. Menneisyyttä on turha surra tai haikailla sen perään ja liiallinen tulevaisuudesta stressaaminen ei auta sinua koskaan minnekään.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?
Juhannus! Huh.. Ja myös 15-23.12.2011

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Opinnäytetyön loppuun saattaminen ja parhaimman arvosanan saaminen siitä. Ja vaikeasta elämäntilanteesta selviytyminen.

9. ...ja suurin epäonnistumisesi?
En tiedä olenko niin sanotusti epäonnistunut missään, omasta näkökulmastani katsottuna.

10. Kärsitkö vammoista?
En.
11. Mikä oli paras asia, minkä ostit?
Hmmm, ostin monia asioita joista pidän edelleen kovasti.. En osaa päättää..



12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Ihanien ystävieni ja perheeni<3

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Nykyisen kämppikseni ja entisen poikaystäåväni käytös.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
No, jos olen rehellinen, mitä luultavimmin vaatteisiin... Ja muuhun oheistavaraan siihen liittyen.

15. Mistä innostuit eniten?
Työharjoittelustani päiväkodissa, nautin joka ikisestä hetkestä siellä. Usein lähdin hymyilevänä ja iloisena pois töistä.

16. Vuoden 2011 ihmiset?
Ystävät ja perhe, erityisesti pikkosiskoni.



17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
En osaa sanoa.. Saatoin olla viime vuonna tähän aikaan onnellisempi tai ainakin minulla oli turvallisempi olo. Toisaalta tällä hetkellä minulla on odottavainen olo ja tulevaisuudessa voi tapahtua mitä tahansa, minusta tuntuu kuin kaikki ovet olisivat avoinna minulle. Toisaalta minulla on todella onnellinen olo tällä hetkellä, olen tajunnut olevani vahvempi kuin luulinkaan. Mutta toisaalta muutamat asiat aiheuttavat myös stressiä tällä hetkellä.

18. Lihavampi vai laihempi?
Saman kokoinen kuin aiemminkin.

19. Rikkaampi vai köyhempi?
No tuota riippuu mitä tällä tarkoitetaan? Henkisesti paljonkin rikkaampi, mutta varallisesti luultavasti köyhempi, tällä hetkellä.

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Että olisin keskittynyt omaan itseeni jo aiemmin enemmän, kuunnellut sitä mitä minä haluan. Enkä sitä mitä muut haluvat.

21. Entä vähemmän?
Murehtiminen.

22. Miten aiot viettää joulun?
Vietin sen perheeni kanssa

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
En muuttaisi yhtään mitään. Tai ehkä olisin ollut itse yhdessä tilanteessa heti alkuun päättäväisempi ja lopettanut sen alkuunsa.

24. Rakastuitko vuonna 2011?
En usko. Ihastuin kyllä.

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
No comments

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
New girl! (Zooey Dechanel on ihana!)

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En voi sanoa vihaavani ketään. Tutustuin tai tietoisuuteen tuli kyllä muutama ihminen joista en pidä ollenkaan, mutta en nyt sanoisi heitä vihaavanikaan.

28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Leijat Helsingin yllä- Kjell Westö

29. Entä musiikillinen löytö?
The like, The brunettes, Signmark, She&him



30. Mitä halusit ja sait?
Hmmm... Kauniita mekkoja?

31. Mitä halusit muttet saanut?
No tuota, enpä taida kertoa.. Sitä paitsi, ei ole vielä täysin pois suljettua, etten saisi sitä...

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Midnight in Paris.

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Olin ystävien kanssa syömässä

34. Ketä kaipasit?
Moniakin ihmisiä. Ehkä eniten sitä Mr. Rightia.

35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Musiikki, lapset (yleisesti ottaen, ei siis omat, niitä ei ole) ja ystävät!



MUUTA

1. Oletko joutunut tappeluun?'
Riippuu miten se määritellään? Olen, jos huutaminen ja korttien repiminen pieneksi silpuksi lasketaan?

2. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
No... Joo.. Olen muun muassa kävellyt punaisia päin ja kulkenut pimeässä ilman heijastinta ja kääk, myös ajanut muutaman kerran pyötällä ilman kypärää.. Tuhma minä.

3. Oletko juonut "perseitä"?
En.

4. Oletko tehnyt tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?
En. Muutaman asian olisin voinut tehdä hieman eri tavoin, mutta en kadu mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti